Joskus tulee piste, kun valmis esitys on tullut tiensä päähän. Se ei tunnu enää omalta, siitä on kasvanut yli tai se on kulunut loppuun.
Toisinaan nämä numerot menevät kaappiin muhimaan, osa kuolee sinne, osa mönkii uudistuneena takaisin.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin pari numeroa haudata suoraan. Lähinnä siksi, että ne ei enää tunnu omalta ja niitä ei ole hauskaa vetää. Joskus alussa Prinsessa oli yksi parhaita juttuja mitä olen rakentanut. Nyt se alkoi maistua pahasti puulta. Joten totesin, että ei. Prinsessa on kasvanut aikuiseksi eikä se enää palaa sellaisenaan tai edes muuttuneena.
Lisäksi hautasin samalla kaksi viuhkanumeroa, joiden kohdalla on tapahtunut sama ilmiö. Ei vaan enää ole minkäänlaista inspiraatiota. Ja jos sitä ei ole, se näkyy yleisöön.
Sen sijaan yksi "yksityiskeikkaveto" päätyi nyt ihan valmiiden numeroiden listalle, sillä se on klassinen veto joka on toiminut monessa paikassa ja sen muokkaaminen erilaisiin tilanteisiin on hauskaa. Joten päätin kehittää siitä selkeästi oman kokonaisuutensa.
Taide elää aina. Ja sen on mielestäni annettavakin elää.
